Laiturista ei missään tapauksessa pitänyt tulla valitusfoorumi, mutta päätäni särkee. On särkenyt päivittäin jo ainakin viikon, vaikka olen pitänyt ulkona aurinkolaseja. Tämä hankipaisteen aika herättää kropassani ristiriitaisia reaktioita. Rakastan valoa, mutta silmäni eivät. Suoran paisteen lisäksi jomotusta aiheuttaa tietysti työskentelyasentoni. Olenhan paljolti koneen ääressä tehden tilauksia, siirrellen kuvia, päivittäen varastoa, lisäten tuotetietoja verkkokauppaa varten ja suunnitellen mainoksia. Ehkäpä silmäni eivät tykkää siitäkään. Ikänäköoireita en ole kuitenkaan vielä havainnut. Venytyksiä oikealle ja vasemmalle, eteen ja taakse. Pyörityksiä ympäri, ympäri, ympäri. Enemmän niitä pitäisi tehdä.
Tulin kävellen töihin, koska viisivuotias on kuumeessa eivätkä pienet siis tarvinneet hoitokyytiä. Matti jäi aamupäiväksi kotiin ja meni iltapäiväksi töihin, kun kahdeksasluokkalainen pääsi koulusta. Opistolainen hoiti pieniä eilen, mutta oli sopinut mökkireissusta kaverin kanssa tänään. Ei sellaista raski kieltää. Ainakaan sellainen, joka itsekin on kokenut nuoruuden kultaisia hetkiä mökillä, mökeillä. Mökillä pihanuotion hiipuessa me Matin kanssa pujotimme kihlat toistemme sormiin. Sisällä mökissä oli isäni ja sisaruksiani, joista osa tiesi h-hetken koittaneen. Onhan näihin vuosiin tuosta hetkestä tähän eletty monenmoisia hetkiä. Kaiken läpi meitä ovat kannatelleet näkymättömät kädet.
Kustannuslaskelmia on tehty - kahdenlaisia. Toinen koskee sitä tulospalkkioksi kutsuttua summaa, joka aina yhtä mukavalta tuntuen tupsahtaa miehen tilille. Silloin harvoin, kun tupsahtaa. Kysymys kuuluu, mihin tämä summa käytetään? Toinen kysymys kuuluu: Mitä tämä kaikki maksaa? Ja se koskee Talo-projektia. Päätöksiä ei ole vielä tehty, vain laskelmia.
Nyt alan pyörittelemään käsiä. Jospa sitä esitystä tulisi katsomaan joku asiakaskin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti