Pipoja kipeisiin päihin

Ahkeran bloggaajan ei pitäisi koskaan pitää näin pitkää taukoa. Aika vain jotenkin kuluu niin lujaa, että harvoin tulee mieleen istua kirjoittamaan tänne. Työ on imaissut minut viime viikkoina uudella tavalla ja koen sen erittäin myönteisenä. En joka hetki murehdi, miten saisinkaupan käymään paremmin, vaan tuotan uusia ideoita ja totetutan niitä vähän kerrallaan. Pääsiäislomalla tilasin pinon trikoita ja alkuviikosta sain ne. Nyt trikoot ovat kahtenakymmenenyhdeksänä pipona. Viime yönä kello yhdestä neljään, kun kuopus oli herättänyt itkullaan ja vihdoin hiljentynyt, pähkäilin, mitä muuta voisin ommella itse. Tilanne on nimittäin se, että kesävaatteet olisi pitänyt tilata jo viime syksynä enkä minä silloin vielä ollut päättänyt alkaa myymään vaatteita. Yhtäkkiä joskus ehkä helmikuussa tajusin, että se on aivan välttämätöntä. Itseasiassa siitä olen alusta asti haaveillutkin! Enkä aio lannistua, vaikka ihan äskettäin olen kuullut, miten monessa uudessa paikassa täällä on alettu myydä lasten vaatteita. Kaikki tämä on ilmeisesti seurausta siitä, että kauan paikkakunnalla toiminut lastenvaateliike on lopettamassa.

Olen ollut yksihuoltajana perjantaista lähtien, kun mies aloitti työmatkansa Kaliforniaan. Yksinhuoltajajakson vaihe yksi sujui leppoisasti vain kuuden lapsen kanssa. Ulkoilua, istuskelua, kotitöitä, jutustelua, pelejä. Vaihe kaksi alkoi migreenillä. Silmissä vilisi, kun hain viidesluokkalisen linja-autoasemalta. Pilleri kurkkuun ja lepoasentoon. Niissä tunnelmissa tämä lepopäivä on mennyt, vaikka toisin suunnittelin. Ehkäpä prosessorini tarvitsi tämän pakkolevon. Nyt kun päätä ei enää juurikaan kivistä, olen ihan tyytyväinen päivän sisältöön. Paitsi että tyttö, jonka piti olla täällä viimeistään kuuden jälkeen, ei ole vieläkään tullut eikä vastaa puhelimeen eikä kaverinkaan puhelimeen vastata. Huolitilanteissa uskottelen aina itselleni, että mitään ei oikeasti ole sattunut. Että lapsi tai nuori on vain hajamielisyyttään unohtanut ilmoittaa muutoksesta. Kuitenkin pelkään myös pahinta aina, kun lapsi on myöhässä eikä häntä saa puhelimen päähän. Ei pitäisi äitejä näin huolestuttaa ainakaan turhaan! - Nyt kyllä lähden autolla etsimään tyttöäni! Kolmiolääkkeen vaikutus on varmasti jo ohi.