Äh!

Äh! Kuvatkoon tuo lyhyt sana tunnelmiani niin Talon kuin Yrittämisen tiimoilta. No eilen ärsytti vielä enemmän, joten kyllä tämä taas iloksi muuttuu. Postipoika toi tuohon kassapöydälle kirjeen, jossa palautettiin viimeinen palkkatukitilitykseni. Palautuksen perustelu oli hyvin helposti ymmärrettävissä sen jälkeen, kun vihdoin tajusin vilkaista palkkatukipäätöstä, joka työntekijästämme oli viime keväänä tehty: Tukijakso on päättynyt 23.1.2013. Minun aivoissani päivämäärä on ollut kuukautta myöhemmin eikä työntekijämmekään ole sitä oikaissut. Ilmeisesti seon ollut samalla tavalla hänenkin aivoissaan. Yrityksemme on siis maksanut palkkaa tuetta yhdeltä kuukaudelta ja menettänyt saman tien lomarahankin tuen, koska se olisi pitänyt maksa tuohon 23.1.2013 mennessä. Tähän meillä ei totisesti olisi varaa. Matti puhuu kalliista oppirahoista. Hmm, melkein liian kalliit, kun saa oman itsekunnioituksenikin rakoilemaan. Mutta ne paikataan ajalla ja onnistumisen kokeumuksilla. On sentään paljon suurempiakin asioita maailma puolillaan kuin muutaman tonnin heittäminen jokeen silkkaa hajamielisyyttään. 

Talo on arvioitu ja köykäiseksi todettu. Muurahaiset olivat vallanneet sen tai ainakin jokunen muurahainen lattioilta oli tavattu. Totuus on jotakin noiden välistä. Vesiputket on koteloitu rumasti keskelle kattoa eikä Matti tullut vakuuttuneeksi, vaikka lupasimme tytön kanssa tehdä niistä taidetta. Kaikki pinnat pitäisi laittaa uusiksi. Matti ei usko, että MINÄ jaksaisin katsella niitä kauan sellaisina. Myönsi lopulta, että ainakaan HÄN ei jaksaisi. Päätin anttaa hänelle aikaa tehdä omat johtopäätöksensä. Vaatisihan projekti paljon aikaa ja voimia. Ainakin ajasta meillä on viimeaikoina ollut pula. Kiitokset äänestäjille, jotka osoititte luottamusta armaaseen puolisooni. Olen ylpeä siitä, miten vastuullisesti hän ottaa tehtävänsä perehtyen tarkkaan asioihin, joista saa olla mukana päättämässä. Tai joutuu. Alkutaipaleen asiat eivät ole olleet mieltä ylentäviä lomautuksineen ja lakkautuksineen. Päättäjiltä vaaditaan pokkaa. Eivät päättäjän lapset kuitenkaan ole jääneet paitsi isän syliä, iltasatuja eivätkä uimahalli- mäenlaskureissuja. Kun saisin revittyä loputkin punaiset vaatteet seiniltä, voisivat he nauttia leppoisammin myös äidin sylistä. Eikös vain ole silti rikasta omistaa kaikki nuo tunteet aasta ööhön ja tuntea niitä. Niistä se värikirjo muodostuu elämän maisemaan.