Tänäkin aamuna niinkuin kaikkina muinakin aamuina tässä kuussa, ajattelin pää tyynyllä, etten jaksaisi nousta. Kun kuitenkin nousin niinkuin aina nousen, tajusin, että tästä päivästä tulee hyvä. Että tähän päivään kannattaa nousta iloisin mielin. Tunsin, että pysyn koossa ja että minulla on tämän aamun ohjain käsissäni. Kun poika marisi tietokoneelle, en antanut lupaa, koska muistin, miten hankalia sellaiset aamut ovat, kun annan luvan pelata. Siitä huolimatta, että poika vakuuttaa, että jos saan pelata, olen reipas ja kiltti.
Poika luki pelaamisen sijaan hauskaa sarjakuvakirjaa, johon on yhdistetty aineksia vanhoista kansansaduista. Hän itse ei ole kuullut kaikkia niitä satuja, mutta minulle ne ovat tuttuja ja siksi sitä kirjaa oli hauska lukea lapsille maanantai-iltana. Kirjan nimi taisi olla: Seitsemän nälkäistä karhua.
Kun heitin tytön painavan pissavaipan kodinhoitohuoneen oven ulkopuolella olevaan roskikseen, kesä kurkisti sisään. Juhlallisena niin kuin toukokuussa sen on tapana. Valo, tuoksu ja äänet. Kaikki ne astuivat sisään hetkeksi ja katosivat oven rämähtäessä kiinni. Avasin oven uudestaan ja annoin sen tulla. Tuttu laulu puista kantauti kirkkaana arkiseen aamuuni. Kuuntelin sitä hetken ja päätin jäädä siihen. Märkää pyykkiä ripustellessa sain olla mukana tuossa kesän juhlatunnelmassa. Aurinko paistoi kirjavaan pyykkirivistöön pyykkitelineellä. Muistin, että minullakin on joskus kesäloma ja voin jättää oven auki koko päiväksi. Olohuoneenkin oven, kun se on lähempänä elämää, sitä, mihin kuuluu kutsuhuuto: Äitiiii! Amupalaaaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti