Vapun aattona

Hupsista! Pääsin kuin pääsinkin kassakoneellani tänne blogiin. Tulin siskoni blogin kautta ja ilahduin hänen käden töistään. Minulla ei ole pitkäjänteisyyttä niin monimutkaisiin ompelutöihin, vaikka ovat kyllä varmasti vaivojensa väärtejä. Olisi kiva joskus myydä oman siskon tekemiä lasten vaatteita. Hmm...

Olemme Matin kanssa (ilmeisesti) päättäneet hylätä muuttoaikeet. Minua alkoi hirvittää ajatuksenkin tasolla se riski, mikä vanhoihin taloihin aina liittyy. Vaikka taloon tehtäisiin kuntoarvio, ei voi olla varmaa, etteikö jostakin alkaisi nousta terveydelle vaarallisia aineksia. Ystävän kertomaa lukeneena tuntuu vahvasti siltä, että sitä riskiä en elämäämme halua ottaa, että joku tai pahimmillaan koko perhe sairastuu sisäilmasta. Lähipiirissämme on kyllä hyviä vainuajia, mutta ei ihan naapurustossa eikä samassa kaupungissakaan. Ehkäpä, jos talo ei löydä ostajaa, viemme joskus jonkun sisäilmavainuajan taloon testaamaan, miltä tuntuu. Mutta ei ollenkaan haittaa, vaikka joku toinen perhe tai yritys saisi siitä tilat itselleen.

Meillä on niin ihana koti meille, että olisihan siitä vaikea muuttaa - kuitenkin! Ja niin ihana paikka metsineen, puistoineen, järvineen, naapureineen. Paljosta luopuisimme, jos muuttaisimme, vaikka paljon saisimme tilallekin. Sitäpaitsi homma ei nappaa ainakaan Mattia. Eikä minunkaan sormiani enää syyhytä siitä kohtaa. Yritystoiminnan uudet sisällöt ompeluineen ja lisääntyneine synttäreineen ovat täyttäneet sen kohdan elämästäni, jossa tapetit ja keittiösuunnittelu olivat ennen niitä.

Vappuaatto, aurinko pilviverhon takana, tuulee niin, että ständi meinaa kaatua.  Moottoripyörien pärinää ja autojen hurinaa. Ei ketään lelukaupassa koko päivänä. Asiakkaat ovat jo menossa vappua viettämään.

Aloitin tänään kolmipäiväisen liemiruokavalion. Torstaina tyhjennän itseni ja perjantaina on tutukimus nimeltä kolonoskopia. Yksi ystäväni sanoi sunnuntaina iltateekupin ääressä: "Toivottavasti sieltä löytyy jotakin." -  Itse toivon, että sieltä ei löydy mitään vakavaa. Niin varmasti ystävänikin.

Maltan tuskin odottaa ensi viikon isoja kesälelutoimituksia. Uusiakin leluja tulee paljon, mm. puujalat kesän riemukkaisiin tasapainoiluleikkeihin.

Tulossa!

Kesävaatteita on tulossa! Suomalainen valmistaja nimeltä Selia ompelee Lasten Laiturille pienen kesävaatemalliston: t-paitoja ja mekkoja. Omat kankaani on myös leikattu mekoiksi, paidoiksi ja pipoiksi (ne loput, joita en ommellut pääsiäisen jälkeisellä viikolla). Kuka tulisi tuuraamaan minua kauppaan, että pääsen ompelemaan?!

Tähän väliin tuli asiakkaita. Kanta-asiakkaita, voisin sanoa. Ja nyt työpäivä on tehty. Sen kunniaksi aurinko näyttäytyi hetken aikaa ja pakeni taas. Lähden houkuttelemaan sitä takaisin.

Melkein pelkkiä kuvia

Ehkä minun bloggaustahtini onkin kerta viikossa!

Niin, tyttö löytyi - tietysti. Tähän asti kaikki hetkeksi hukkaan joutuneet lapset ovat löytyneet. Aikataulu oli muuttunut eikä nuoreen mieleen ollut pälkähtänyt, että siitä ja myöhemmästä kotiintulosta olisi pitänyt ilmoittaa äidille. Eihän se tule mieleen, kun menee ja touhuaa. Ymmärrän kyllä, mutta silti muistutin häntä, että aina on ilmoitettava.

Ei minulla muuta tähdellistä tänään olekaan kerrrottavana tai eivät ne koostu miksikään väsyneissä aivoissani.

Siitä olen varma, että kevät ja kesä ovat tulossa ja se tieto tuo päiviin paljon onnen ja ilon läikkeitä.

Lupasin kerran kuvia nykyisestä kodistamme. En tiedä, ketä ne kiinnostavat, mutta kun kerta lupasin.

Pipoja kipeisiin päihin

Ahkeran bloggaajan ei pitäisi koskaan pitää näin pitkää taukoa. Aika vain jotenkin kuluu niin lujaa, että harvoin tulee mieleen istua kirjoittamaan tänne. Työ on imaissut minut viime viikkoina uudella tavalla ja koen sen erittäin myönteisenä. En joka hetki murehdi, miten saisinkaupan käymään paremmin, vaan tuotan uusia ideoita ja totetutan niitä vähän kerrallaan. Pääsiäislomalla tilasin pinon trikoita ja alkuviikosta sain ne. Nyt trikoot ovat kahtenakymmenenyhdeksänä pipona. Viime yönä kello yhdestä neljään, kun kuopus oli herättänyt itkullaan ja vihdoin hiljentynyt, pähkäilin, mitä muuta voisin ommella itse. Tilanne on nimittäin se, että kesävaatteet olisi pitänyt tilata jo viime syksynä enkä minä silloin vielä ollut päättänyt alkaa myymään vaatteita. Yhtäkkiä joskus ehkä helmikuussa tajusin, että se on aivan välttämätöntä. Itseasiassa siitä olen alusta asti haaveillutkin! Enkä aio lannistua, vaikka ihan äskettäin olen kuullut, miten monessa uudessa paikassa täällä on alettu myydä lasten vaatteita. Kaikki tämä on ilmeisesti seurausta siitä, että kauan paikkakunnalla toiminut lastenvaateliike on lopettamassa.

Olen ollut yksihuoltajana perjantaista lähtien, kun mies aloitti työmatkansa Kaliforniaan. Yksinhuoltajajakson vaihe yksi sujui leppoisasti vain kuuden lapsen kanssa. Ulkoilua, istuskelua, kotitöitä, jutustelua, pelejä. Vaihe kaksi alkoi migreenillä. Silmissä vilisi, kun hain viidesluokkalisen linja-autoasemalta. Pilleri kurkkuun ja lepoasentoon. Niissä tunnelmissa tämä lepopäivä on mennyt, vaikka toisin suunnittelin. Ehkäpä prosessorini tarvitsi tämän pakkolevon. Nyt kun päätä ei enää juurikaan kivistä, olen ihan tyytyväinen päivän sisältöön. Paitsi että tyttö, jonka piti olla täällä viimeistään kuuden jälkeen, ei ole vieläkään tullut eikä vastaa puhelimeen eikä kaverinkaan puhelimeen vastata. Huolitilanteissa uskottelen aina itselleni, että mitään ei oikeasti ole sattunut. Että lapsi tai nuori on vain hajamielisyyttään unohtanut ilmoittaa muutoksesta. Kuitenkin pelkään myös pahinta aina, kun lapsi on myöhässä eikä häntä saa puhelimen päähän. Ei pitäisi äitejä näin huolestuttaa ainakaan turhaan! - Nyt kyllä lähden autolla etsimään tyttöäni! Kolmiolääkkeen vaikutus on varmasti jo ohi.